Viime valtuustokaudella kaupunginvaltuuston kokouksien keskustelukulttuuri on saanut paljon huomiota. Polarisaation, eli ihmisten kahtiajakautumisen lisääntyessä poliittisessa maailmassa ja yleisesti kaikkialla ympäri maailmaa meidän on tärkeää muistaa, että loppujen lopuksi jokainen meistä haluaa samaa asiaa, eli parempaa Jyväskylää kaikille....

Tervetuloa kotisivuilleni!
Olen Veronika Laihonen, kuntavaaliehdokas Jyväskylästä. Näillä sivuilla pääset tutustumaan paremmin minuun, minun arvoihini ja vaaliteemoihini kuntavaaleissa 2025. Älä epäröi myöskään ottaa yhteyttä, mikäli kysyttävää jää!
Vaaliteema - Koulutuksen laatu
Jyväskylä on suosittu opiskelijakaupunki, ja monet ihmiset muuttavatkin Jyväskylään juuri opiskelujen takia. On hyvä kuitenkin muistaa, että vaikka suurin osa Jyväskylään tulevasta opiskelijoiden muuttoliikenteestä onkin yliopisto-opiskelijoita, myös laadukkaan ja monipuolisen toisen asteen takia muutetaan paljon Jyväskylään.
Vaaliteema - Nuorioystävällisempi Jyväskylä
Nuorena ehdokkaana sitoudun täysin ajamaan jyväskyläläisten nuorten puolia kunnallisessa päätöksenteossa. Paljon nuorisopolitiikassa mukana olleena tiedän, mikä on nuorten osalta Jyväskylässä hyvin ja mikä huonosti.
Keskisuomalainen uutisoi 18.12.2024 Gradian kuntayhtymässä tekeillä olevasta tilastrategiasta, jonka osana pohditaan lukiokoulutuksen keskittämistä Harjun kampukselle. Fuusio loisi Jyväskylään yli 2 500 opiskelijan lukioyksikön ja samalla muodostaisi räikeän epätasapainon Jyväskylän lukioiden välille.