Vaaliteema - Nuorioystävällisempi Jyväskylä

17.02.2025

Nuorena ehdokkaana sitoudun täysin ajamaan jyväskyläläisten nuorten puolia kunnallisessa päätöksenteossa. Paljon nuorisopolitiikassa mukana olleena tiedän, mikä on nuorten osalta Jyväskylässä hyvin ja mikä huonosti.


Pitäisin nuorien puolta erityisesti tasa-arvon ja osallisuuden näkökulmasta. Jokaisella nuorella pitäisi olla Jyväskylässä mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen, ja erityisesti kulttuuriharrastuksia pitäisi suojella ja parantaa. Esimerkiksi teatteritiloja on vähennetty, joista on ollut pulaa jo valmiiksi. Tämän lisäksi pitää kiinnittää huomiota siihen, että nuorilla olisi myös mahdollisuus kehittyä omassa harrastuksessaan ja harrastaa tavoitteellisesti ilman, että varallisuus olisi kehityksen tielle.


Julkiseen liikenteeseen pitää panostaa entistä enemmän, Linkki-appiin pitäisi saada opiskelijalippumahdollisuus yli 16 vuotiaille toisen asteen opiskelijoille sekä yliopisto-opiskelijoille. Keskustan viihtyvyyteen pitää myös panostaa, jotta jokainen voisi asioida turvallisesti keskustassa ja siellä olisi mielekästä käydä.


Nuoret ovat tämän kaupungin kantava voima, joka usein aliarvioidaan.

Luo kotisivut ilmaiseksi!