

Kuka minä olen?
Olen Veronika Laihonen, 18-vuotias lukiolainen Jyväskylästä, Kortepohjasta. Olen Vasemmistoliiton ehdokas keväällä kuntavaaleissa 2025. Opiskelen Schildtin lukiossa musiikkilinjalla, ja valmistun keväällä 2025.
Tällä hetkellä kuulun Suomen Lukiolaisten liiton liittohallitukseen, jossa vastaan edunvalvonnasta ja toimin häirintäyhdyshenkilönä. Kuulun myös Jyväskylän Nuorisovaltuuston hallitukseen, jossa toimin lautakuntavastaavana. Olen osa Keski-Suomen vasemmistonuorten hallitusta sekä Tulevan Vasemmiston paikallisosaston hallitusta.
Vapaa-ajallani harrastan vesipalloa, paljon järjestötoimintaa ja puoluepolitiikkaa, viulunsoittoa ja sanataidetta. Luen usein kirjoja ja tykkään juoda teetä. Olen puoliksi unkarilainen ja rakastan Euroopan Unionia.

Miksi minua kannattaa äänestää?
Kaupunginvaltuustoon tarvitaan lisää nuoria päättäjiä. Tällä hetkellä nuoret ovat todella aliedustettuja Jyväskylän kaupunginvaltuustossa, mikä tarkoittaa sitä, että nuorten ääni ei tule tarpeeksi kuuluviin, kun nuorten asioista päätetään. Me nuoret olemme nuoruuden ammattilaisia, ja mikäli meitä ei ole valtuustossa tarpeeksi, meidän etuja ei valvota. Mikäli et lopulta päädy äänestämään minua, kannustan kuitenkin vahvasti kaikkia äänestämään nuorta ehdokasta.
Vaikka olenkin nuori, minulla on vahvaa kokemusta Jyväskylän kuntapolitiikasta. Olen toiminut nyt viisi vuotta Jyväskylän nuorisovaltuustossa, joista kaksi vuotta olen toiminut nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Olen toiminut nuorisovaltuuston edustajana kaupunginvaltuustossa ja monta vuotta kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa. Siellä olen päässyt näkemään konkreettisesti päätöksenteon prosesseja ja sitä, miten ja milloin asioihin todella kannattaa vaikuttaa. Vaikka olenkin siis 18-vuotias ja ensimmäistä kertaa ehdolla, olen istunut Jyväskylän kaupungin lautakunnissa ja valtuustosalissa ennenkin.
Minun politiikkani lähtee aina siitä ajatuksesta, että jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus hyvään elämään. Pidän vähähemmistöjen ja vähäosaisten puolia, koska he yleensä ovat aliedustettuja poliittisessa päätöksenteossa. Minulle on myös tärkeää se, että kaupunginvaltuustossa poliittista yhteistyötä tehdään puoluerajojen yli rakentavalla tavalla. Politiikassa yleisesti haluan ajaa polarisaation vähentämistä ja painottaa sitä, että se todella on yksi aikamme suurimmista ongelmista.

Poliittinen kokemus
eli luottamustoimet, joissa olen toiminut
Suomen Lukiolaisten liiton liittohallituksen jäsen 2025
Schildtin opiskelijakunnan hallituksen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja 2025
Suomen YK-nuorten talousvastaava 2024
Seurakunnan aluejohtokunnan nuorten edustaja 2024-25
Schildtin lukion opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja 2022-2024
Jyväskylän Nuorisovaltuuston puheenjohtaja 2022-2024
Jyväskylän Nuorisovaltuuston hallituksen kouluyhteistyövastaava ja sihteeri 2020-2022
Järvi-Suomen Lukiolaisten piirihallituksen hallinto-, tietosuoja ja edunvalvontavastaava 2023
Järvi-Suomen Lukiolaisten piirihallituksen varapuheenjohtaja 2024
Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen Nuorisovaltuuston edustajana 2021-2023
Jyväskylän Kaupunginvaltuuston jäsen Nuorisovaltuuston edustajana 2023- 2024
Lukiolaisten Liiton kansainvälisen jaoksen jäsen 2023
Model United Nations-delegaatti konferensseissa Slovakiassa ja Puolassa 2023
European Parliament Ambrassador School - ryhmä lukiossa 2022-2025
Gradian valtuuston opiskelijaedustaja 2022-2024

Aina ei voi voittaa - onneksi kuitenkin kuntavaaleissa voi.

