Vaaliteema - Polarisaatio ja populismi pois Jyväskylästä

17.02.2025

Viime valtuustokaudella kaupunginvaltuuston kokouksien keskustelukulttuuri on saanut paljon huomiota. Polarisaation, eli ihmisten kahtiajakautumisen lisääntyessä poliittisessa maailmassa ja yleisesti kaikkialla ympäri maailmaa meidän on tärkeää muistaa, että loppujen lopuksi jokainen meistä haluaa samaa asiaa, eli parempaa Jyväskylää kaikille. Meillä on vain erilaiset näkemykset siitä, miten siihen päästään.


Tämä on yhteinen vaaliteema Lila Heinosen kanssa. Lila on hyvä ystäväni, joka on ehdolla perussuomalaisten listoilta kunta-ja aluevaaleissa Jyväskylässä ja Keski-Suomessa. Me tapasimme koulumme opiskelijakunnan hallituksessa, jolloin kumpikaan meistä ei ollut vielä minkään puolueen jäsen. Seuraavana vuonna Lila oli puheenjohtajaparini Jyväskylän nuorisovaltuustossa, jolloin aloimme molemmat tutustua enemmän puoluepolitiikkaan, ja pian hän liittyi Perussuomalaisiin ja minä liityin Vasemmistoliittoon. Huomasimme kuitenkin, että vaikka meillä oli tosi vahvasti riiteneviä mielipiteitä toistemme kanssa ja vaikka meidän puolueemme ovat arvokartan vastakkaisilla puolilla, olimme kuitenkin joistain asioista yhtä mieltä ja pystyimme edelleen toimivaan yhteistyöhön ja ystävyyteen.

Siksi näissä vaaleissa haluamme Lilan kanssa näyttää nuorina ehdokkaina esimerkkiä toimivasta politiikasta; sellaisesta, jossa kunnioitus, ratkaisukeskeisyys, puolueiden välinen yhteistyö, faktoihin perustuva politiikka ja yhteisen hyvän tavoittelu on keskiössä. Koska loppujen lopuksi, jos emme tule toistemme kanssa toimeen poliittisilla kentillä emme koskaan voi saada todellista muutosta aikaan.

Luo kotisivut ilmaiseksi!